Trinidad Edicion Limitada 2007 Ingenio
Ensimmäisen henkosen myötä karu todellisuus kuitenkin iski vasten kasvoja. Sikarin polttaminen oli työläämpää kuin tukin uittaminen saharassa! Vetoa ei ollut nimeksikään ja savuja piti imeä niin, että posket kosketti sisäpuoliltaan toisiinsa. Se maku minkä työllä ja tuskalla sai suuhunsa kiertämään olikin sitten mannaa! Maku oli sopivan täyteläinen jättäen silti varaa maistelulle ja vivahteiden erottamiselle. Mausta löysin tummia mausteita sekä pikkuisen kaakaota, joka antoi sikarille ikäänkuin ”makean tuntuman”. Kuvittelin tämän vedon puutteen olevan vain yhden pötkön henkilökohtainen ongelma, mutta Hra. Flanagan poltti samanmoisen sikarin ja totesi saman asian, mutta annetaan Flanin arvioida kokemuksensa itse. Vaikka pettymys tähän sikariin olikin melkoinen, annan sille vielä yhden mahdollisuuden ja odotan varovaisella jännityksellä seuraavan polttamista.
Kirjoja
Havanas for pleasure,Philippe R.Hupp, Fitway publishing, 2004 (play.com 3,74€)
Nimensä mukaisesti kirja keskittyy ainoastaan Kuubalaisiin sikareihin ja onkin varsin kattava tietolähde siitä aiheesta. Tavanomaisten sikarin valmistus & poltto – aiheiden kirja kertoo hyvin ja kiihkottomasti kuubalaisista sikaribrändeistä. Olikin miellyttävää lukea kuvauksia, joissa sikareita ei kehuta ja suitsuteta pelkästään tavan vuoksi, vaan aiheeseen tartutaan jopa hiukan kriittisellä otteella. Kirjassa on myös hyödyllinen lista kuubalaisten sikaritehtaiden osoitteista, mikäli maassa sattuu käymään.
Cigars of the world: Illustrated encyclopedia, Julian Holland, Lorenz books 1999 (play.com 4,33€)
Kuten kirjan nimestä voi jo arvata, kirja tarjoaa perusteellista tietoa eri sikareista ja mukavaa nice-to-know tietoa eri maista, joissa sikareja valmistetaan. Jokaisesta sikaristamerkistä on hyviä kuvia ja mallit on lueteltu tarvittavine tietoineen. Ei tarjoa mitään maailmaa mullistavaa, mutta silti kyseessä on mielestäni varsin perustavanlaatuinen teos, jota on mukava selailla. Varsinkaan näillä hinnoilla en näe yhtään syytä miksi tätä ei kirjahyllyynsä hankkisi.
The Complete Idiot’s Guide to Cigars, Second edition, Tad Gage, Alpha books, 2007 (Amazon.co.uk 12€)
Kirja toimii erinomaisena perusteoksena sikarinpolttoa aloittelevalle ja miksi ei myös pidempään harrastaneelle. Kirja käy läpi sikarinpolttoon liittyviä teemoja sikarien valinnasta niiden säilytykseen ja sikarietikettiin. Kirjoittaja kertoo asioista erittäin käytännönläheisesti, eikä lannista märkäkorvaista afficionadoa sikarinpolton monimutkaisuudella. Esimerkiksi osiossa, joka käsittelee sikarien säilyttämistä uudelle harrastajalle ei esitellä satojen taalojen humidoreja, vaan kerrotaan juurta jaksain, miten sikareille voi tehdä kodin ihan vain parista suljettavasta minigrip-pussista. Sama maanläheinen ote on nähtävillä kirjan joka osiossa. Itse huomasin muutaman asian, joista olen kirjailijan kanssa eri mieltä ja joissa asioita yksinkertaistetaan liikaa, mutta kokonaisuuden ollessa laadukas, nämä pienet lapsukset voi hyvillä mielin antaa anteeksi. Kaiken lisäksi kirja on kirjoitettu niin hauskasti, että sen lukee mielellään läpi lempisikareita poltellessa. Aivan ehdottomasti paras tähän mennessä lukemani sikariopus jota voinkin suositella varauksetta!