Coronaveli Komonen vierailee paremman puoliskonsa kanssa Vietnamissa tutustuen paikalliseen ruokakulttuuriin ja sikaritarjontaan. Ohessa herran matkakertomusta:
Matkapäivä ja ensimmäinen päivä kohteessa
No, ensimmäinen päivä alkoi mukavasti matkaan valmistavalla lenkillä. 5 kilometriä meni sukkelaan, jonka jälkeen vedettiin ennen vetämätön voittajien aamupala, säilykepapuja, -herneitä ja kananmunaa. Maistui ihan hyvältä ja tuntui, että olisi valmis pitkän lennon asettamiin haasteisiin. Pienemmät ihmiset eivät välttämättä nimittäin ymmärrä miten ahtaalta lentokoneen istuin
voi tuntua kun siinä kyhnyttää vähemmistöryhmien päästöarvot ylittävillä metrisillä määreillä yli kymmenen tuntia. No, lentokentällä ajateltiin yhdessä tuumin Riikan kanssa, että kun tuota Starbucksia ei ole tullut vielä testattua niin hoidetaan se pois alta. Itse otin tylsästi jättikokoisen cappuccinon ja akka veti pienikokoisen frappuccinon. 
Kovin oli tutun makuinen ja mitään extrapisteitä ei amerikkalaisille annettu. Portilla koneeseen nousua odotellessa sotkin vielä itseni linnun paskaan. Ei uskoisi millainen kehitysvaltio päästää lintuja sisätiloihin, joissa toimii useita elintarvikealan yrityksiä. Lintu oli paskannut tuolin selkämykset valkoisiksi, mutta en sitä kofeiinipäissään huomannut, ennen kuin oli liian myöhäistä.
Lentokoneen ruokailuun olen aina suhtautunut jotenkin positiivisesti ja näin antanut anteeksi järkyttävät makupuutteet, mitä aika ajoin (joka kerta) esiintyy. Olin katsonut lähtöä edeltävinä päivinä useita Hercule Poirot-jaksoja, joten söin Poirot-teemalla. Pyyhin huulet ja/tai suupielet joka suupalan ja kulauksen jälkeen. Söin myös yhtä hitaasti ja keskustelua kokoajan käyden kuin mestarietsivä. Lentokoneessa meillä oli ruokana härän fileetä gulassissa, sekä polentaa. Niin intohimoisesti suhtaudun lentokoneessa syöntiin, että laitoin jopa sämpylän väliin kevytlevitettä. Yleensä en levitteitä leivällä käytä paitsi silloin, kun on tuoretta, vasta uunista otettua kuumaa leipää tarjolla. Riikka meni vanhaan lentoemäntien jekkuun: ”Tätä Fazeriahan ei vielä kaupoista saa.” Joten söimme lennon aikana levyllisen appelsiinikrokanttisuklaata. Suuren pettymyksen lennolla aiheutti elisaakin huonompi Finnairin viihdepaketti. maksoin siitä itseni kipeäksi Riikan rahoilla kahdeksan euroa. Sisältöön pääsi tutustumaan vasta rahan vaihdettua omistajaa ja suutus päissään luinkin sitten Churchillin sikarit-kirjan loppuun. Katsoin toki kaksi elokuvaa, jotka olin jo aikaisemmin nähnyt ja puolet Matkalla pohjoiseen-leffasta. Saigonin pään passin tarkastuksessa yritin vielä ymmärtää entisen herra Hyrkkään tuskaa, kun käännyttivät väliaikaisen norskin takaisin Moskovaan.
Vihdoin päästiin itse asiaan. Vietnamilaiseen ruokaan. Virheitä on tullut tehtyä, mutta niistä on opittu. Ensimmäinen tapahtui Pho24-ketjun ravintolassa. Siis ketjuravintolassa. Vitustako minä tiesin, että se oli ketju. Tilattiin tarjoilijan suosittelemaa Four Seasons-kokoelma-annosta. 
Ruokaan kuului erilaisiä kääryleitä mm. se kevätkääryle. Oli tuorekäärylettä ja sitä toisen laista tuorekäärylettä. Hyviä olivat. Sitten tapahtui se jokin, mitä pitää täällä ollessa vielä tutkia tarkasti. Annoksessa oli vielä porsaanlihaa. Liha näytti erinomaiselta, kullanruskealta. Mutta nyt on käynyt niin, että joko suomessa on osattu tehdä jotain oikein tai porsas vain liian vaativa raaka-aine edes Eteläisen Kansan ( Viet Nam) kokeille. Possu nimittäin maistui yksi yhteen grillitassulta. Eikä vain maistunut vaan myös suutuntuma oli täsmälleen samanlainen. Sain raavittua pöydässä olleista kastikkeista sellaisen keon sian päälle, että edes VPS-raati ei olisi sitä kokolihasta erottanut. Mutta näin voi käydä ketjuravintoloissa. Annos kastikkeineen oli kuitenkin 2,4 euron arvoinen kokeilu. Summa sisältää myös paikallisen oluen, 333 (BaBaBa). Erikoista kolmoiskolmoisoluessa on , että se sisältää riisiä. Muutamaan yksilöön tutustuttuani aloin löytää siitä saken vivahteita. Olut on suoraan sanoen erinomainen lagerin muunnos. Vol5,3%. Ketjuvirheestä on otettu opiksi. Yritin vielä tiedustella tarjoilijalta, mitä tämä erittäin herkullinen kastike sisältää. Ensimmäinen vastaus oli 49,000 dong. Ja toisella kerralla hän toisti annoksen nimen. Se siitä. Hymyilin koloniaaliseen tapaan ja maksoin ja lähdin.
Iltaruoan kanssa ei haluttu ottaa mitään riskejä, vaan päätimme suunnata Legendaariseen hotelli Rexiin. Rex-hotellihan sijaitsee aivan legendaarisen Caravelle-hotellin vieressä, joka taas sijaitsee vasta päätä legendaarista Saigon Continental-hotellia. Kaikkia näitä hotellejä yhdistää se, että Vietnamin sodan aikana näissä hotelleissa oli runsaasti upseereita. lehdistönedustajia, päivittäisiä lehdistötilaisuuksia ja vakoojia.
Rexissä tilasin grillattuja kanan siipiä,
jotka oli täytetty kaneliriisillä. Riikka söi grillattua strutsia mangon kera.
Molemmat annokset olivat aivan erinomaisia, mutta kovin pieniä. Virheestä opittiin. Olisi pitänyt aasialaiseen tapaan tilata monta annosta. En kuitenkaan antanut tämän pilata kauan odotettua ensisikarin polttoa Saigonissa. Live-bändin esittäessä vuosikymmenten suurimmat rakkauslaulut, sytytin Hoyon epicure ykkösen. SAATANA! En tiedä mitä oli tapahtunut, mutta sikari oli aivan totaalisen mauton. Tämänkään en antanut masentaa, vaan kompensoin tilaamalla hyvän drinkin. harmi ettei drinkkilistassa ollut kuvia. Olisi nimittäin säästytty yhdeltä homopassin leimalta. Vitustako minä tiesin millainen se drinkki se maitai on. Ei se ainakaan ulkonäöltään, eikä maultaan käynyt ollenkaan miehisen numero ykkösen kanssa. Mutta tästä päivästä. Huomenna karamellitehtaalle ja Mekong-joelle soutelemaan.
Matkapäivä 2 ja Mekong-joki
Toinen päivä starttasi klo 0600 paikallisten aikaa. Monta hotellia olen kolunnut läpi, mutta yhdessäkään ei ole ollut tämän tasoista amiaista. Täällä ei ole edes yritetty kopioida mitään continental- tai american- tai mitään muutakaan aamiaista. Täällä on ihan oma meininki. Tarjolla oli vähän sitä sun tätä. Paistettua riisiä, munakokkelia, munakasrullia, pho-keittoja, paistettuja perunoita, pieniä pannukakkuja. Ruoat saattavat kuulostaa osittain ihan tavallisilta, mutta kaikki oli maustettu paikallisin tavoin ja erityisesti riisi ja perunat olivat mieleen. kahvi muistattaa aikalailla sitä mitä me kuvittelemme espresson olevan. Voimakasta ja maukasta. Mehuja oli kuitenkin vähän laisesti tarjolla, mikä oli lievä pettymys. Kokonaisuus kuitenkin toimi ja oli mukava lähteä päivän retkelle My Thon kaupunkiin. 
Retkellä veneilimme Mekong-joelle
tehden lyhyitä siirtymiä. Ensimmäinen kohde oli kookoskaramellitehdas.
Huikeita karkkeja, jotka kuitenkaan eivät maistuneet makeutta lukuun ottamatta ollenkaan siltä, mihin suomalainen on tottunut. Makuvaihtoehtoina olivat mm. pähkinä, ananas, suklaa ja joku pahanhajuinen hetelmä, jonka nimeä en nyt tiikeri-päissään tässä muista. Yllätyksenä meille tarjoiltiin paikallista riisiviinaa, johon sekoitettiin hunajaa ja kumkvattia. Hyvää oli. Samantapainen setti, kuin tequila-shotti. Lisäksi tehtaan omaa banaanilikööriä oli tarjolla. Kaiken kruunasi 15 kiloinen python, jonka nimeä en kuullut, mutta rauhallinen kaveri kävi monen ähtäriläisen hartioilla kuvattavana.
Lounaalla oli tarjolla monipuolinen kattaus. Elefanttikorvakalaa, tuorekevätkääryleitä, grillattuja katkarapuja, paistettua
kanaa kera riisipallon, paistettuja kasviksia, possua savipadassa, höyrytettyä riisiä ja jälkiruoaksi mangoa.
Aterian aikana kävi vähän hassusti. Tarjolla oli nimittäin punaista chiliä pilkottuna, josta yksi kaveri varoitteli, kun oli kuulemma
turkasen tulinen. Tätähän chili-harrastajana piti heti testata. Kerkesin palan nielaistuani kehaisemaan tuijottavalle pöytä seurueelle, että ei tämä nyt kovin tulinen ollut, semmoinen medium. Mutta chilin jälkilöyly oli armoton. En sitten kehdannut enää ottaa puheita takaisin, vaan lisäsin omaan legendaani vielä monta palaa lisää, joita piilottelin ruoan sekaan kuitenkin yrittäen olla paloja pureskelematta. Suomalainen ruokajunttius nosti myöhemmässä vaiheessa päätään. Vanhempi rouva tokaisi, että älkää vaan vaihtako suomalaista akkaa täkäläisiin, kun suomalaisnainen kuitenkin aina ne makkaraperunat paistaa. En uskaltanut aloittaa keskustelua tästä aiheesta. Eikä kulunut kuin viisi minuuttia, kun sama nainen tokaisi, että nyt on hyvää possua kun maistuu ihan tavalliselta. En uskaltanut aloittaa keskustelua tästä aiheesta. Vierustoverini mielestä lähes kaikki ruoka oli turhan erikoista. Miksi nämä ihmiset ikinä edes lähtevät suomesta pois. En ymmärrä. Luulisi yhden suurimmista syistä matkailuun olevan erilaisuuden kokeminen, ei siitä negatiivisesti jauhaminen. Kaikki helvetti repesi irti, kun suomipellet eivät saaneetkaan juhlamokkaa. Joutuivat perkele sietämään täkäläistä kahvinkeittokulttuuria. Onneksi heikkopäiset saivat kuitenkin maitotiivistettä sekoitteeksi. Seuraava puheen aihe olisi varmasti ollut jo Mannerheim. Syömäpuikot myös saivat täystyrmäyksen: ”Eikö se nyt perkele olisi näidenkin tajuttava, että haarukalla olisi helpompi syödä.” Jokainen tyylillään. Itse olin tyytyväinen, että paikalliset eivät mannerheimiä puhu.
Saimme myös maisteltavaksi kookosmehua ihan itse pähkinän sisältä pillillä imettynä. Vähän eri tavaraa , kuin se mitä kaupasta saa meillä tölkissä.
Illallista päätimme syödä suositussa ravintola Barbeque Gardenissa. Kirjoitin osoitteen lapulle ylös, jotta taksikuski osaisi meidät varmasti paikalle viedä. No ei vienyt. Perkele jätti jonnekin puiston viereen. Etsimme ravintolaa yli puoli tuntia puiston ympäriltä sitä kuitenkaan löytämättä. Päätimme kävellä takaisin hotellille, jotta paikalliset näkisivät kuinka hienosti olin pukeutunut. Uudet kengätkin oli jalassa. Puoli kilometriä käveltyämme löysimme BBQ Gardenin, mutta jono oli niin pitkä sisälle, että päätimme ruokailla hotellin lähellä olevassa markkinapaikassa. Ruoan tilaaminen ei ikinä tunnu olevan helppoa
täällä. Nyt edellispäivän virheistä oppineen yritimme tilata useampaa ruokalajia kerralla. No no no oli vastaus ensimmäiseen tilaukseen. Toiseen saimme saman vastauksen. Kolmannen kohdalla tärppäsi ja yritin tilata kahta annosta, mutta ilmeisesti jokin oli minussa vikana, kun emme saaneet lupaa kuin yhteen lautaselliseen. Ajattelimme sitten tietysti, että annos olisi iso. Vitut ollu. nälkähän siitä jäi. Kompensoin ruoan puutetta oluella. Ensimmäinen olut tarjoiltiin lämpimänä jäiden kera. Meitsihän veti mitä tarjottiin. Huomasin
kuin Tiger-tölkit kimaltelivat huurteisina ja ajattelin siirtyä lämpimästä kaljasta kylmään. Helppoa ei sekään ollut, sillä minulle sanottiin niiden loppuneen. Otin sitten paikallista 333-olutta. Riikalle tosin tuotiin Tiger silmää räpäyttämättä. Kiitos siitä ban thien- market. Sikari tosin maistui erinomaiselta ja tällä kertaa poltin Trinidadin Reyesin. Ilmeisesti eilinen Hoyon epicure oli vain huono yksilö. Mitään vikaa ei Trinidadista löytynyt.
Huomenna päivä uusi jälleen. Jokohan huomenna saisi tilata mitä haluaa? Akka vaatii koko päivän shoppailua, joten Vietnamin sodan aikaiset tunnelit jäävät kokematta. Mutta vedän pään täyteen ja käyn sikariostoksilla. Eiköhän se siitä.