Julkaistu

Laskiaisen alla polttelua

Arkisen lauantain juhlistamiseksi poltetut sikarit loivat hedelmällistä pohjaa keskustelulle siitä miten maailma makaa ja miten asioiden toivottaisiin olevan. Muuttuvassa maailmassa sikarin hento savu luo uskoa siihen, että laadukkaalla sikarilla voi ankkuroida ajatukset sentään pariksi tunniksi elämän perusasioiden ääreen.

Mr. Jousmäki: Nub 460 Sikarin lepohetki humidorissa oli vielä hiukan kesken ja uskon, että tämä yksilö ei vielä antanut itsestään kaikkea sitä hyvää, mitä sillä on annettavanaan. Palo ja veto oli loistavaa koko polttelun ajan. Voimakkuudessa mentiin perushyvän kuubalaisen rinnalle, mutta maku jää luonnollisesti rinnan mitalla taaksi. Oivallinen sikari kuitenkin ja näiden keskimittaisten ja sopusuhtaisen tovereiden kanssa tulee vietettyä vielä monta hyvää hetkeä.

Mr. Mantere: Romeo y’ Julieta Wide Churchill –  tämä on ollut tähän asti sikarien Cadillac Fleetwood. En vaihda mielipidettäni. Savua pitää olla ja tämä RyJ on runsassavuinen. Kuubalainen aromi suorastaan alistaa polttajansa syövereihin joista ei ole tietoakaan. Kermainen, hienossa suhteessa hieman maallisia(earhtly notes) makuja. Kuuba.

Julkaistu

Uusivuosi on vanhan turma

Mr. Mantere ja Mr. Sr. Törmä päättivät vuotensa komiasti – sikariksi valittiin Vegas Robaina Unicos.

Butaanisytkät asetettiin sivuun ja sytytettiin pötkylät perinteisesti seetritikuilla. Ensimmäinen sauhu erittäin hienostunut kuubalainen aromi, erittäin loistava. Tätä rataa päästiin hienosti ensimmäisen kolmanneksen ajan. Sitten alkoivat pienehköt ongelmat. Sikarin palon kanssa tuli ongelmia, sammuili ennätysajassa. Ei mitenkään ns. normaalin ajan puitteissa, kuten kuubalaiset tuppaavat yleensä sammuilemaan. Tähän erikoisesti kiinnitettiin huomiota tällä kertaa. Toinen kolmannes kuluikin uudeleen sytytellessä ja maku muuttui heikompaan suuntaan. Viimeinen kolmannes ei kovinkaan häävi.

Ihmettelimme miksi näinkin kova muutos? Aiemmin ei ole vastaavaa kokemusta ollut. Vertaillimmekin valmistusvuosia. Aiemmin poltetut Montecristot olivat May 16 leimalla ja nämä May17. Olisiko Robainat olleet liian tuoreita… Näitä on nyt polteltu nelja kappaletta kaikenkaikkiaan ja lopputulema on ollut täysin sama. Robainat paloivat hienosti se ensimmäisen kolmanneksen. Sen jälkeen palo siirtyi keskelle sikaria fillerriin, eikä uudelleen sytytyskään pelastanut tilanetta. Palo jatkui edelleen fillerissä ja kääre-/sidoskerrokset sammuivat ennätys nopeaa. Pitääpä antaa levätä humidorissa, että tekeytyvät. Tuoreus oli luultavammin tämän kupletin juoni.

Julkaistu

Romeo y Julieta No. 3

Tuli käytyä katsastamassa Onnenliekin humidori ja matkaan tarttui RyJ No. 3. Jo sikarin leikkaus osoitti, että humidorin kosteus ei ole sitä mitä sen pitäisi. Sikari tuntui erittäin kuivalta ja ikävä kyllä alkuoletukseni ei ollut väärässä. Sikari paloi kuin oljenkorsi ja siltä se myös maistui. Ikävä kyllä sikarin poltto ei auheuttanut hurraa huutoja. Mutta tästä sisuuntuneena pitää tilata kyseisiä sikareita humidoriin ja antaa niiden tekeytyä. Kokemus se on huono kokemuskin.

 

Julkaistu

Jouluaaton aaton polttelut 2017

Vasemman puoleinen vyö on ”Standard Band C” 2006-2012 ja oikealla ”Standard Band D” 2013-

Cinco Coronasin herrasmiehet kerääntyivät perinteisiin jouluaaton aaton poltteluihin penthousen sikarisalonkiin. Tänä vuonna polttelut keskittyivät pelkästään Montecriston sikareihin, joten jouluun valmistauduttiin sen ansaitsemalla arvostuksella.

Mr. Jousmäki – Montecristo No.2 – Perinteeksi on muodostunut ottaa joulu vastaan Monten No.2:lla. Näitä on tullut poltettua pärekopallinen, eikä pettymyksen karvas kalkki ole palanut sikarin tuhkassa kertaakaan. Joulun makuihin kuuluu erilaiset mausteiset maut ja Montessa erilaisia tummia mausteita löytyy. Tällä samalla suosikilla mennään näköjään seuraavaankin vuoteen.

Mr. Vesala – Montecristo Edmundo – Aatonaaton poltteluissa hyvässä seurassa. Monten Edmundolla mennään, eikä tunnetusti metsään. Kuubalaisen kaikki perushyveet löytyy. Ensi savut jo kertovat laadusta, veto erittäin passeli ja maku tutun hyvä. Viimeisellä kolmanneksella pippuri ja suola selkeästi esillä. Kuubalaiseksi palaa erittäin hyvin, sammui vain kerran…  Tasaisen hyvä kokonaisuus.

Mr. Mantere – Montecristo No.2 – Aluksi olin aikeissa polttaa Vegas Robaina Unicos sikarin, mutta yleisestä painostuksesta vaihdoin Montecristukseen. Tämä kreivi olikin tuoreempaa kamaa kullitettuine sikarivöineen. Laatikossa luki May 16, eli ei kuitenkaan ihan tuores tapaus. Tämä on kaikene ominaisuuksineen erittäin perinteinen ja uskollinen brändilleen. Tässä saa kompata arvon kollegoja: mausteet, savu, nätin näköinin kuin impiö juhannuksena… Polttelun aikana pötkylä sammui yhden kerran, mutta uudelleen sytytys onnistui oivasti. Tämä oli loistava kokemus.

Loistava sikari menee aina näpeille.

Julkaistu

Nica Rustica – ruustiikkista nautintoa

Ensi puraisu Drew Estate sikareista…

Nica Rustica 6″ x 52

  • kääre: Connecticut Broadleaf
  • sidos: Mexican
  • filleri: Nicaragua

Välillä sitä sikariharrastajakin huomaa tallaavansa sitä samaaa latua, jonka on vuosien saatossa kokenut helpoksi ja joka johdattaa turvallista väylää kohti taattua nautintoa. Sikariniekat Jousmäki, Mantere ja Törmä sr. tuulettivat tupakkitakkiaan ja maistelivat uusia tuulahduksia Nicaraguasta. Uusi tuttavuus oli Drew Estaten Nica Rustica. Sikarin tuoksu ja väri antoivat odottaa maanläheistä ja suhteellisen voimakasta elämystä, joka saisi kokeneemmankin harrastajan vakavaksi. Heti ensisavuista lähtien huomattiin, että nyt meni vikaan, kuin vaatturinpojan napinompelu. Savua tuli sopivasti, mutta veto oli löysä ja maku oli laiha kuin alavutelainen virastokahvi. Mausta oli vaikea saada kiinni ja mitään varsinaista aromia ei tahdo löytää.

Polttelutuokio kesti kaksi tuntia ja vartin. Maku ei juurikaan muuttunut tänä aikana suuntaan ei toiseen. Hienoinen pettymys. Erään sivuston keskiarvio kyseisestä pötkylästä oli 4.6/5, mutta tähän ei voi yhtyä. Saman hintaluokan muihin sikareihin verraten odottaisi enemmän. Annetaan levätä humidorissa muutaman vuoden ja katsotaan sitten onko muutosta tapahtunut.

Julkaistu

Hoyo de Monterrey Epicure 1

Yli hyökyvien joulukiireiden keskellä päätin rauhoittaa itselleni hetken ja antaa kiireen ja hössötyksen jäädä ovien ulkopuolelle. Seurakseni hyväksyin ainoastaan luotetuimpia seuralaisia, eli Hoyo de Monterrey epicure No.1, Havana Club ja Rob Halford laulamaan joululaulujaan. Mielestäni HdM epicure 1 kuuluu niihin miedomman pään Kuubalaisiin, joissa makupaletti ja voimakkuus pysyttelevät arvokkaan hillittyinä, kuin virkapukuinen konstaapeli vallesmannin häissä. Nyt poltettavassa laatikossa on ollut pari melko tukkoista sikaria, mutta tätä yksilöä ei sovi syyttää veljiensä synneistä. Veto oli jämäkkä, kuin Ähtärinrantalainen portieeri nuorisoseuran juhannustansseissa ja savun runsaus sai jälleen kerran ihastelemaan tuota harmaata joulualusyöhön pakenevaa hurmaavaa usvaa.

Julkaistu

Edmundon matkassa

Sanotaan, että tosirakkaus ei sammu. Tämä väite on valitettavan väärä ja tämäkin rakkaus sammuu noin kahden tunnin kuluttua sen roihahtamisesta liekkiin. Montecriston Edmundo on kuulunut muun Monte-klaanin ohella suosikkeihini jo vuosia ja ajattelinkin viettää rattoisan perjantai-illan tämän tumman toverini seurassa. Ensimmäisistä henkosista lähtien palo ja veto oli kaikessa majesteettisuudessaan lähes täydellinen. Runsas savu ja sen eri kiusoittelevat nyanssit antoivat aficionadolle kymmenen pisteen tilaisuuden irrottautua joulukuisen Keski-Suomen pimeydestä ja matkata harmaana haikuna Kuuban polttavan auringon alle. Ainoastaan sikarin seurana nautittu Jaloviinaryyppy ankkuroi lentävän sielun kotimaan kamaraan.

Julkaistu

Suomi sata

Onnea satavuotias Suomi! Cinco Coronas polkaisi itsenäisyyspäivän käyntiin erittäin maittavalla Coeur de filet provencale:lla. Iltaa täydensivät Sibeliuksen Finlandia, Marskin ryyppy ja luonnollisesti sikarit.

Mr. Mantere – Cohiba Siglo VI – Tämä yksi tuli ostettua Cinco Coronasin ensimmäiseltä eksrusiolta vuodelta 2009. humidorissa ollut kotvan. tämähän on taattua Cohiba-laatua mahtavine makuineen. maallisia aromeita, lievä hanka, keskirunsas savu. ei mitään yllättävää, mutta erittäin mahtava kuubalainen kokemus. yhden kerran sammui, mutta sehän sallitaan. juomana meukov vsop.

Mr. Junior – Cohiba Siglo II – Vironmaalta vuosi sitten hankittu Cohiba oli oikein oiva valinta tähän iltaan. Veto oli hyvä ja samoin maku. Mitään yllätyksiä se ei tokikaan tarjonnut, vaan tuotti varman, hyvän sikarikokemuksen.

Mr. Jousmäki – Cohiba Siglo IV – Ystävyys Cohibojen kanssa on jatkunut vuosia molemminpuolisen kunnioituksen ja yhteisymmärryksen vallitessa. Sikari ei tuonut uutta ensirakkautta tai yllätyksellisyyttä, vaan antoi nautinnollisen hetken vanhojen ystävysten kesken. Cohiba sopii edelleen arjen tähtihetkiin ja ylevöittämään juhlan tunnelmaa ja kertomaan tilaisuuden oikeat mittasuhteet.

Mr. Törmä sr – Cohiba Lanceros – Taattua Cohiba laatua. Ensimmäinen henkonen oli vähän mitään sanomaton, mutta sen jälkeen Cohiban hyvä ja tuttu maku pääsi oikeuksiinsa. Kaikin puolin hyvä sikari. Palo oli tasainen ja maku ei kitkeröitynyt missään vaiheessa. well done.

Mr. Jarski – Punch Coronations – Edelleen pettämätätön. Ensimmäinen polttamani laatusikari joka kestää ja kestää ja kestää. Sitä hetkeä peläten, kun se pettää. Veto heti loistava. Tutusti hyvä, sanoisinko loistava. Ei pahaa sanottavaa. Makua ja savua löytyy.

Julkaistu

Sikari- ja ruokamatkaajan Vietnam

Coronaveli Komonen vierailee paremman puoliskonsa kanssa Vietnamissa tutustuen paikalliseen ruokakulttuuriin ja sikaritarjontaan. Ohessa herran matkakertomusta:

Matkapäivä ja ensimmäinen päivä kohteessa

No, ensimmäinen päivä alkoi mukavasti matkaan valmistavalla lenkillä. 5 kilometriä meni sukkelaan, jonka jälkeen vedettiin ennen vetämätön voittajien aamupala, säilykepapuja, -herneitä ja kananmunaa. Maistui ihan hyvältä ja tuntui, että olisi valmis pitkän lennon asettamiin haasteisiin. Pienemmät ihmiset eivät välttämättä nimittäin ymmärrä miten ahtaalta lentokoneen istuin
voi tuntua kun siinä kyhnyttää vähemmistöryhmien päästöarvot ylittävillä metrisillä määreillä yli kymmenen tuntia. No, lentokentällä ajateltiin yhdessä tuumin Riikan kanssa, että kun tuota Starbucksia ei ole tullut vielä testattua niin hoidetaan se pois alta. Itse otin tylsästi jättikokoisen cappuccinon ja akka veti pienikokoisen frappuccinon. Kovin oli tutun makuinen ja mitään extrapisteitä ei amerikkalaisille annettu. Portilla koneeseen nousua odotellessa sotkin vielä itseni linnun paskaan. Ei uskoisi millainen kehitysvaltio päästää lintuja sisätiloihin, joissa toimii useita elintarvikealan yrityksiä. Lintu oli paskannut tuolin selkämykset valkoisiksi, mutta en sitä kofeiinipäissään huomannut, ennen kuin oli liian myöhäistä.

Lentokoneen ruokailuun olen aina suhtautunut jotenkin positiivisesti ja näin antanut anteeksi järkyttävät makupuutteet, mitä aika ajoin (joka kerta) esiintyy. Olin katsonut lähtöä edeltävinä päivinä useita Hercule Poirot-jaksoja, joten söin Poirot-teemalla. Pyyhin huulet ja/tai suupielet joka suupalan ja kulauksen jälkeen. Söin myös yhtä hitaasti ja keskustelua kokoajan käyden kuin mestarietsivä. Lentokoneessa meillä oli ruokana härän fileetä gulassissa, sekä polentaa. Niin intohimoisesti suhtaudun lentokoneessa syöntiin, että laitoin jopa sämpylän väliin kevytlevitettä. Yleensä en levitteitä leivällä käytä paitsi silloin, kun on tuoretta, vasta uunista otettua kuumaa leipää tarjolla. Riikka meni vanhaan lentoemäntien jekkuun: ”Tätä Fazeriahan ei vielä kaupoista saa.” Joten söimme lennon aikana levyllisen appelsiinikrokanttisuklaata. Suuren pettymyksen lennolla aiheutti elisaakin huonompi Finnairin viihdepaketti. maksoin siitä itseni kipeäksi Riikan rahoilla kahdeksan euroa. Sisältöön pääsi tutustumaan vasta rahan vaihdettua omistajaa ja suutus päissään luinkin sitten Churchillin sikarit-kirjan loppuun. Katsoin toki kaksi elokuvaa, jotka olin jo aikaisemmin nähnyt ja puolet Matkalla pohjoiseen-leffasta. Saigonin pään passin tarkastuksessa yritin vielä ymmärtää entisen herra Hyrkkään tuskaa, kun käännyttivät väliaikaisen norskin takaisin Moskovaan.

Vihdoin päästiin itse asiaan. Vietnamilaiseen ruokaan. Virheitä on tullut tehtyä, mutta niistä on opittu. Ensimmäinen tapahtui Pho24-ketjun ravintolassa. Siis ketjuravintolassa. Vitustako minä tiesin, että se oli ketju. Tilattiin tarjoilijan suosittelemaa Four Seasons-kokoelma-annosta. Ruokaan kuului erilaisiä kääryleitä mm. se kevätkääryle. Oli tuorekäärylettä ja sitä toisen laista tuorekäärylettä. Hyviä olivat. Sitten tapahtui se jokin, mitä pitää täällä ollessa vielä tutkia tarkasti. Annoksessa oli vielä porsaanlihaa. Liha näytti erinomaiselta, kullanruskealta. Mutta nyt on käynyt niin, että joko suomessa on osattu tehdä jotain oikein tai porsas vain liian vaativa raaka-aine edes Eteläisen Kansan ( Viet Nam) kokeille. Possu nimittäin maistui yksi yhteen grillitassulta. Eikä vain maistunut vaan myös suutuntuma oli täsmälleen samanlainen. Sain raavittua pöydässä olleista kastikkeista sellaisen keon sian päälle, että edes VPS-raati ei olisi sitä kokolihasta erottanut. Mutta näin voi käydä ketjuravintoloissa. Annos kastikkeineen oli kuitenkin 2,4 euron arvoinen kokeilu. Summa sisältää myös paikallisen oluen, 333 (BaBaBa). Erikoista kolmoiskolmoisoluessa on , että se sisältää riisiä. Muutamaan yksilöön tutustuttuani aloin löytää siitä saken vivahteita. Olut on suoraan sanoen erinomainen lagerin muunnos. Vol5,3%. Ketjuvirheestä on otettu opiksi. Yritin vielä tiedustella tarjoilijalta, mitä tämä erittäin herkullinen kastike sisältää. Ensimmäinen vastaus oli 49,000 dong. Ja toisella kerralla hän toisti annoksen nimen. Se siitä. Hymyilin koloniaaliseen tapaan ja maksoin ja lähdin.

Iltaruoan kanssa ei haluttu ottaa mitään riskejä, vaan päätimme suunnata Legendaariseen hotelli Rexiin. Rex-hotellihan sijaitsee aivan legendaarisen Caravelle-hotellin vieressä, joka taas sijaitsee vasta päätä legendaarista Saigon Continental-hotellia. Kaikkia näitä hotellejä yhdistää se, että Vietnamin sodan aikana näissä hotelleissa oli runsaasti upseereita. lehdistönedustajia, päivittäisiä lehdistötilaisuuksia ja vakoojia.

Rexissä tilasin grillattuja kanan siipiä,
jotka oli täytetty kaneliriisillä. Riikka söi grillattua strutsia mangon kera.

Molemmat annokset olivat aivan erinomaisia, mutta kovin pieniä. Virheestä opittiin. Olisi pitänyt aasialaiseen tapaan tilata monta annosta. En kuitenkaan antanut tämän pilata kauan odotettua ensisikarin polttoa Saigonissa. Live-bändin esittäessä vuosikymmenten suurimmat rakkauslaulut, sytytin Hoyon epicure ykkösen. SAATANA! En tiedä mitä oli tapahtunut, mutta sikari oli aivan totaalisen mauton. Tämänkään en antanut masentaa, vaan kompensoin tilaamalla hyvän drinkin. harmi ettei drinkkilistassa ollut kuvia. Olisi nimittäin säästytty yhdeltä homopassin leimalta. Vitustako minä tiesin millainen se drinkki se maitai on. Ei se ainakaan ulkonäöltään, eikä maultaan käynyt ollenkaan miehisen numero ykkösen kanssa. Mutta tästä päivästä. Huomenna karamellitehtaalle ja Mekong-joelle soutelemaan.

Matkapäivä 2 ja Mekong-joki

Toinen päivä starttasi klo 0600 paikallisten aikaa. Monta hotellia olen kolunnut läpi, mutta yhdessäkään ei ole ollut tämän tasoista amiaista. Täällä ei ole edes yritetty kopioida mitään continental- tai american- tai mitään muutakaan aamiaista. Täällä on ihan oma meininki. Tarjolla oli vähän sitä sun tätä. Paistettua riisiä, munakokkelia, munakasrullia, pho-keittoja, paistettuja perunoita, pieniä pannukakkuja. Ruoat saattavat kuulostaa osittain ihan tavallisilta, mutta kaikki oli maustettu paikallisin tavoin ja erityisesti riisi ja perunat olivat mieleen. kahvi muistattaa aikalailla sitä mitä me kuvittelemme espresson olevan. Voimakasta ja maukasta. Mehuja oli kuitenkin vähän laisesti tarjolla, mikä oli lievä pettymys. Kokonaisuus kuitenkin toimi ja oli mukava lähteä päivän retkelle My Thon kaupunkiin. 

Retkellä veneilimme Mekong-joelle

tehden lyhyitä siirtymiä. Ensimmäinen kohde oli kookoskaramellitehdas.

Huikeita karkkeja, jotka kuitenkaan eivät maistuneet makeutta lukuun ottamatta ollenkaan siltä, mihin suomalainen on tottunut. Makuvaihtoehtoina olivat mm. pähkinä, ananas, suklaa ja joku pahanhajuinen hetelmä, jonka nimeä en nyt tiikeri-päissään tässä muista. Yllätyksenä meille tarjoiltiin paikallista riisiviinaa, johon sekoitettiin hunajaa ja kumkvattia. Hyvää oli. Samantapainen setti, kuin tequila-shotti. Lisäksi tehtaan omaa banaanilikööriä oli tarjolla. Kaiken kruunasi 15 kiloinen python, jonka nimeä en kuullut, mutta rauhallinen kaveri kävi monen ähtäriläisen hartioilla kuvattavana.

Lounaalla oli tarjolla monipuolinen kattaus. Elefanttikorvakalaa, tuorekevätkääryleitä, grillattuja katkarapuja, paistettua
kanaa kera riisipallon, paistettuja kasviksia, possua savipadassa, höyrytettyä riisiä ja jälkiruoaksi mangoa.

Aterian aikana kävi vähän hassusti. Tarjolla oli nimittäin punaista chiliä pilkottuna, josta yksi kaveri varoitteli, kun oli kuulemma
turkasen tulinen. Tätähän chili-harrastajana piti heti testata. Kerkesin palan nielaistuani kehaisemaan tuijottavalle pöytä seurueelle, että ei tämä nyt kovin tulinen ollut, semmoinen medium. Mutta chilin jälkilöyly oli armoton. En sitten kehdannut enää ottaa puheita takaisin, vaan lisäsin omaan legendaani vielä monta palaa lisää, joita piilottelin ruoan sekaan kuitenkin yrittäen olla paloja pureskelematta. Suomalainen ruokajunttius nosti myöhemmässä vaiheessa päätään. Vanhempi rouva tokaisi, että älkää vaan vaihtako suomalaista akkaa täkäläisiin, kun suomalaisnainen kuitenkin aina ne makkaraperunat paistaa. En uskaltanut aloittaa keskustelua tästä aiheesta. Eikä kulunut kuin viisi minuuttia, kun sama nainen tokaisi, että nyt on hyvää possua kun maistuu ihan tavalliselta. En uskaltanut aloittaa keskustelua tästä aiheesta. Vierustoverini mielestä lähes kaikki ruoka oli turhan erikoista. Miksi nämä ihmiset ikinä edes lähtevät suomesta pois. En ymmärrä. Luulisi yhden suurimmista syistä matkailuun olevan erilaisuuden kokeminen, ei siitä negatiivisesti jauhaminen. Kaikki helvetti repesi irti, kun suomipellet eivät saaneetkaan juhlamokkaa. Joutuivat perkele sietämään täkäläistä kahvinkeittokulttuuria. Onneksi heikkopäiset saivat kuitenkin maitotiivistettä sekoitteeksi. Seuraava puheen aihe olisi varmasti ollut jo Mannerheim. Syömäpuikot myös saivat täystyrmäyksen: ”Eikö se nyt perkele olisi näidenkin tajuttava, että haarukalla olisi helpompi syödä.” Jokainen tyylillään. Itse olin tyytyväinen, että paikalliset eivät mannerheimiä puhu.

Saimme myös maisteltavaksi kookosmehua ihan itse pähkinän sisältä pillillä imettynä. Vähän eri tavaraa , kuin se mitä kaupasta saa meillä tölkissä.

Illallista päätimme syödä suositussa ravintola Barbeque Gardenissa. Kirjoitin osoitteen lapulle ylös, jotta taksikuski osaisi meidät varmasti paikalle viedä. No ei vienyt. Perkele jätti jonnekin puiston viereen. Etsimme ravintolaa yli puoli tuntia puiston ympäriltä sitä kuitenkaan löytämättä. Päätimme kävellä takaisin hotellille, jotta paikalliset näkisivät kuinka hienosti olin pukeutunut. Uudet kengätkin oli jalassa. Puoli kilometriä käveltyämme löysimme BBQ Gardenin, mutta jono oli niin pitkä sisälle, että päätimme ruokailla hotellin lähellä olevassa markkinapaikassa. Ruoan tilaaminen ei ikinä tunnu olevan helppoa
täällä. Nyt edellispäivän virheistä oppineen yritimme tilata useampaa ruokalajia kerralla. No no no oli vastaus ensimmäiseen tilaukseen. Toiseen saimme saman vastauksen. Kolmannen kohdalla tärppäsi ja yritin tilata kahta annosta, mutta ilmeisesti jokin oli minussa vikana, kun emme saaneet lupaa kuin yhteen lautaselliseen. Ajattelimme sitten tietysti, että annos olisi iso. Vitut ollu. nälkähän siitä jäi. Kompensoin ruoan puutetta oluella. Ensimmäinen olut tarjoiltiin lämpimänä jäiden kera. Meitsihän veti mitä tarjottiin. Huomasin
kuin Tiger-tölkit kimaltelivat huurteisina ja ajattelin siirtyä lämpimästä kaljasta kylmään. Helppoa ei sekään ollut, sillä minulle sanottiin niiden loppuneen. Otin sitten paikallista 333-olutta. Riikalle tosin tuotiin Tiger silmää räpäyttämättä. Kiitos siitä ban thien- market. Sikari tosin maistui erinomaiselta ja tällä kertaa poltin Trinidadin Reyesin. Ilmeisesti eilinen Hoyon epicure oli vain huono yksilö. Mitään vikaa ei Trinidadista löytynyt.

Huomenna päivä uusi jälleen. Jokohan huomenna saisi tilata mitä haluaa? Akka vaatii koko päivän shoppailua, joten Vietnamin sodan aikaiset tunnelit jäävät kokematta. Mutta vedän pään täyteen ja käyn sikariostoksilla. Eiköhän se siitä.

Julkaistu

Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet 2011

Cinco coronasin vuosi päätettiin perinteisin itsenäisyyspäivän juhlallisuuksin Riikunkartanon penthousessa syöden, juoden ja sikaria poltellen. Tänä vuonna juhlan tunnetta olennaisesti korosti uuden Coronaveljen, Jani Kaikurannan hyväksyminen clubin täysvaltaiseksi jäseneksi. Hyväksymismenettelyn mukaisesti Kaikuranta tarjosi Cinco Coronasin hallitukselle sikarit. Jo sikareita vastaanottaessamme huomasimme, että jäsenvalinta on onnistunut, koska uusi veljemme toi Ärrä-Hoffnarin sijasta Partagasin Deluxet. Näiden herkkujen luoman harmaan savun täyttäessä illan hämyn valmistauduimme vastaanottamaan uuden, nautintojen täyteisen vuoden itsenäisessä suomessa, jonka meitä ennen eläneet sukupolvet ovat meille taistellen turvanneet.

Arvioita illan toisista sikareista:

Mr. Hankala – Davidoff Mille 2000. Vuoden päivät humidorissa viettänyt sikari ei tällä kertaa säväyttänyt erityisesti. Davidoff on yksi pitkäaikaisista lempisikareistani, mutta nyt kokemus oli tavallisen tasainen. Veto oli erinomainen, palo tasainen ja sikarin fyysinen rakenne kohdallaan, mutta maku hiukan tunkkaisen oloinen. Miedonpuoleinen sikari, joka sopisi paremmin aamupäivään, näin iltamyöhään kaipaan tuhdimpaa makua.

Mr. Jousmäki – CAO La Traviata Divino. Klassikko-robusto, jonka sopivan täyteläinen maku on omiaan korostamaan juhlaillallista ja toisaalta luomaan oikeanlaista kuvaa juhlasta, jonka vuoksi olimme kokoontuneet yhteen. Sikarin maku ei yllättänyt, mutta en sitä odottanutkaan. La Traviatan divinot edustavat minulle sellaista turvallista ja pysyvää, jonka ääreen on helppo palata aika ajoin. Nautinto on taattu jokaisella kerralla.

Mr. Mantere – Hoyo De Monterrey Regalos Edición Limitada 2007. Hoyo:sta ei ole huonoa sanottavaa ollut. Veto ensimmäisellä kolmanneksella loistava, mutta hieman heikkenee matkan varrella. Palo on puolestaan hyvä ja tasainen koko session ajan, vaikka sammuikin muutaman kerran. Maukkaassa pötkössä on aavistus heldelmällistä vivahteita eikä kitkeröidy ollenkaan ja kynnet meinaavat väkisinkin palaa. Vahvuus menee mediumin luokkaan. Loppuarviota laskee vedon heikkeminen.

Mr. Törmä Sr. – Hoyo de Monterrey petit robusto. Viimeksi tuli polteltua kyseistä merkkiä viime kesänä (Palmas extra) eikä sikari pettänyt odotuksiani nytkään. Monterrey paloi tasaisena ja sen voimakkuus oli miedon ja mediumin välimaastossa. Vetoisuus oli napakka ja sen maussa oli havaittavissa mantelimaista emäksisyyttä ja perus kuubalaista vivahdetta. Hyvä sikari kaikin puolin.