Laskiaisen alla polttelua

Arkisen lauantain juhlistamiseksi poltetut sikarit loivat hedelmällistä pohjaa keskustelulle siitä miten maailma makaa ja miten asioiden toivottaisiin olevan. Muuttuvassa maailmassa sikarin hento savu luo uskoa siihen, että laadukkaalla sikarilla voi ankkuroida ajatukset sentään pariksi tunniksi elämän perusasioiden ääreen.

Mr. Jousmäki: Nub 460 Sikarin lepohetki humidorissa oli vielä hiukan kesken ja uskon, että tämä yksilö ei vielä antanut itsestään kaikkea sitä hyvää, mitä sillä on annettavanaan. Palo ja veto oli loistavaa koko polttelun ajan. Voimakkuudessa mentiin perushyvän kuubalaisen rinnalle, mutta maku jää luonnollisesti rinnan mitalla taaksi. Oivallinen sikari kuitenkin ja näiden keskimittaisten ja sopusuhtaisen tovereiden kanssa tulee vietettyä vielä monta hyvää hetkeä.

Mr. Mantere: Romeo y’ Julieta Wide Churchill –  tämä on ollut tähän asti sikarien Cadillac Fleetwood. En vaihda mielipidettäni. Savua pitää olla ja tämä RyJ on runsassavuinen. Kuubalainen aromi suorastaan alistaa polttajansa syövereihin joista ei ole tietoakaan. Kermainen, hienossa suhteessa hieman maallisia(earhtly notes) makuja. Kuuba.

Uusivuosi on vanhan turma

Mr. Mantere ja Mr. Sr. Törmä päättivät vuotensa komiasti – sikariksi valittiin Vegas Robaina Unicos.

Butaanisytkät asetettiin sivuun ja sytytettiin pötkylät perinteisesti seetritikuilla. Ensimmäinen sauhu erittäin hienostunut kuubalainen aromi, erittäin loistava. Tätä rataa päästiin hienosti ensimmäisen kolmanneksen ajan. Sitten alkoivat pienehköt ongelmat. Sikarin palon kanssa tuli ongelmia, sammuili ennätysajassa. Ei mitenkään ns. normaalin ajan puitteissa, kuten kuubalaiset tuppaavat yleensä sammuilemaan. Tähän erikoisesti kiinnitettiin huomiota tällä kertaa. Toinen kolmannes kuluikin uudeleen sytytellessä ja maku muuttui heikompaan suuntaan. Viimeinen kolmannes ei kovinkaan häävi.

Ihmettelimme miksi näinkin kova muutos? Aiemmin ei ole vastaavaa kokemusta ollut. Vertaillimmekin valmistusvuosia. Aiemmin poltetut Montecristot olivat May 16 leimalla ja nämä May17. Olisiko Robainat olleet liian tuoreita… Näitä on nyt polteltu nelja kappaletta kaikenkaikkiaan ja lopputulema on ollut täysin sama. Robainat paloivat hienosti se ensimmäisen kolmanneksen. Sen jälkeen palo siirtyi keskelle sikaria fillerriin, eikä uudelleen sytytyskään pelastanut tilanetta. Palo jatkui edelleen fillerissä ja kääre-/sidoskerrokset sammuivat ennätys nopeaa. Pitääpä antaa levätä humidorissa, että tekeytyvät. Tuoreus oli luultavammin tämän kupletin juoni.

Romeo y Julieta No. 3

Tuli käytyä katsastamassa Onnenliekin humidori ja matkaan tarttui RyJ No. 3. Jo sikarin leikkaus osoitti, että humidorin kosteus ei ole sitä mitä sen pitäisi. Sikari tuntui erittäin kuivalta ja ikävä kyllä alkuoletukseni ei ollut väärässä. Sikari paloi kuin oljenkorsi ja siltä se myös maistui. Ikävä kyllä sikarin poltto ei auheuttanut hurraa huutoja. Mutta tästä sisuuntuneena pitää tilata kyseisiä sikareita humidoriin ja antaa niiden tekeytyä. Kokemus se on huono kokemuskin.

 

Jouluaaton aaton polttelut 2017

Vasemman puoleinen vyö on ”Standard Band C” 2006-2012 ja oikealla ”Standard Band D” 2013-

Cinco Coronasin herrasmiehet kerääntyivät perinteisiin jouluaaton aaton poltteluihin penthousen sikarisalonkiin. Tänä vuonna polttelut keskittyivät pelkästään Montecriston sikareihin, joten jouluun valmistauduttiin sen ansaitsemalla arvostuksella.

Mr. Jousmäki – Montecristo No.2 – Perinteeksi on muodostunut ottaa joulu vastaan Monten No.2:lla. Näitä on tullut poltettua pärekopallinen, eikä pettymyksen karvas kalkki ole palanut sikarin tuhkassa kertaakaan. Joulun makuihin kuuluu erilaiset mausteiset maut ja Montessa erilaisia tummia mausteita löytyy. Tällä samalla suosikilla mennään näköjään seuraavaankin vuoteen.

Mr. Vesala – Montecristo Edmundo – Aatonaaton poltteluissa hyvässä seurassa. Monten Edmundolla mennään, eikä tunnetusti metsään. Kuubalaisen kaikki perushyveet löytyy. Ensi savut jo kertovat laadusta, veto erittäin passeli ja maku tutun hyvä. Viimeisellä kolmanneksella pippuri ja suola selkeästi esillä. Kuubalaiseksi palaa erittäin hyvin, sammui vain kerran…  Tasaisen hyvä kokonaisuus.

Mr. Mantere – Montecristo No.2 – Aluksi olin aikeissa polttaa Vegas Robaina Unicos sikarin, mutta yleisestä painostuksesta vaihdoin Montecristukseen. Tämä kreivi olikin tuoreempaa kamaa kullitettuine sikarivöineen. Laatikossa luki May 16, eli ei kuitenkaan ihan tuores tapaus. Tämä on kaikene ominaisuuksineen erittäin perinteinen ja uskollinen brändilleen. Tässä saa kompata arvon kollegoja: mausteet, savu, nätin näköinin kuin impiö juhannuksena… Polttelun aikana pötkylä sammui yhden kerran, mutta uudelleen sytytys onnistui oivasti. Tämä oli loistava kokemus.

Loistava sikari menee aina näpeille.

Edmundon matkassa

Sanotaan, että tosirakkaus ei sammu. Tämä väite on valitettavan väärä ja tämäkin rakkaus sammuu noin kahden tunnin kuluttua sen roihahtamisesta liekkiin. Montecriston Edmundo on kuulunut muun Monte-klaanin ohella suosikkeihini jo vuosia ja ajattelinkin viettää rattoisan perjantai-illan tämän tumman toverini seurassa. Ensimmäisistä henkosista lähtien palo ja veto oli kaikessa majesteettisuudessaan lähes täydellinen. Runsas savu ja sen eri kiusoittelevat nyanssit antoivat aficionadolle kymmenen pisteen tilaisuuden irrottautua joulukuisen Keski-Suomen pimeydestä ja matkata harmaana haikuna Kuuban polttavan auringon alle. Ainoastaan sikarin seurana nautittu Jaloviinaryyppy ankkuroi lentävän sielun kotimaan kamaraan.

Suomi sata

Onnea satavuotias Suomi! Cinco Coronas polkaisi itsenäisyyspäivän käyntiin erittäin maittavalla Coeur de filet provencale:lla. Iltaa täydensivät Sibeliuksen Finlandia, Marskin ryyppy ja luonnollisesti sikarit.

Mr. Mantere – Cohiba Siglo VI – Tämä yksi tuli ostettua Cinco Coronasin ensimmäiseltä eksrusiolta vuodelta 2009. humidorissa ollut kotvan. tämähän on taattua Cohiba-laatua mahtavine makuineen. maallisia aromeita, lievä hanka, keskirunsas savu. ei mitään yllättävää, mutta erittäin mahtava kuubalainen kokemus. yhden kerran sammui, mutta sehän sallitaan. juomana meukov vsop.

Mr. Junior – Cohiba Siglo II – Vironmaalta vuosi sitten hankittu Cohiba oli oikein oiva valinta tähän iltaan. Veto oli hyvä ja samoin maku. Mitään yllätyksiä se ei tokikaan tarjonnut, vaan tuotti varman, hyvän sikarikokemuksen.

Mr. Jousmäki – Cohiba Siglo IV – Ystävyys Cohibojen kanssa on jatkunut vuosia molemminpuolisen kunnioituksen ja yhteisymmärryksen vallitessa. Sikari ei tuonut uutta ensirakkautta tai yllätyksellisyyttä, vaan antoi nautinnollisen hetken vanhojen ystävysten kesken. Cohiba sopii edelleen arjen tähtihetkiin ja ylevöittämään juhlan tunnelmaa ja kertomaan tilaisuuden oikeat mittasuhteet.

Mr. Törmä sr – Cohiba Lanceros – Taattua Cohiba laatua. Ensimmäinen henkonen oli vähän mitään sanomaton, mutta sen jälkeen Cohiban hyvä ja tuttu maku pääsi oikeuksiinsa. Kaikin puolin hyvä sikari. Palo oli tasainen ja maku ei kitkeröitynyt missään vaiheessa. well done.

Mr. Jarski – Punch Coronations – Edelleen pettämätätön. Ensimmäinen polttamani laatusikari joka kestää ja kestää ja kestää. Sitä hetkeä peläten, kun se pettää. Veto heti loistava. Tutusti hyvä, sanoisinko loistava. Ei pahaa sanottavaa. Makua ja savua löytyy.

Fonseca delicias

Lauantai-illan iltasikariksi valikoitui tällä kertaa Kuubalainen Fonseca Delicias. Onneksi kirjoitan tämän arvion vasta nyt, enkä ensimmäisen kokemukseni perusteella, koska aikaisemman poltteluni perusteella tästä teksistä olisi tullut erittäin synkkä moittimiskirje halpojen Kuubalaisten pohjamudissa maleksivasta laadusta. Tällä kertaa tämä silkkipaperiin kääritty karvalakkikuubalainen olikin ihan mukiin menevä kokemus. Sikarin rakenne oli oli ihan kohtuullinen, eikä kovia kyhmyjä tai pehmeitä spotteja löytynyt lainkaan. Vetoisuus oli varsin hyvä ja sikari paloi alusta loppuun mainiosti. Pidin polttelussa jopa noin viiden minuutin tauon, eikä tuhkakupissa hengähtänyt ystäväiseni vaatinut edes uudelleen sytytystä. Makuhan tässä ei nyt ihan valtavan korkeisiin sfääreihin yltänyt, mutta enpä sitä toisaalta odottanutkaan. Riitti, että noin tunnin kestänyt polttelusessio meni irvistelemättä ja pahaa mieltä urkamatta.

Ei näistä välttämättä vakioasukasta humidoriini tule, mutta kyllä tämän kanssa mielellään istui terassilla rentoutumassa.

Joulupäivän tupruttelua

Joulupäivän pakkasten lauhduttua iltaan, hiljentyi osa Cinco Coronasista joulun tunnelmaan kuplivan viinin, hiljaisen musiikin ja laadukkaiden sikareiden parissa. Illan sivistävästä osuudesta vastasi klubin kunniajäsenen muistutukset sikarin lämmittämisen tärkeydestä.

Illan aikana poltettujen sikarien kirjo oli seuraavanlainen.

Mr. Hankala – Montecristo No. 2, Kuuba
”Kuubalaiseksi paloi tasaisesti loppuun asti ilman minkäänlaista kitkeröitymistä. Veto oli makuuni sopivan tiukka. Montecristot ovat harvoin tuottaneet pettymyksiä. Tämäkin yksilö tuotti miellyttävän tunnin ja 22 minuuttia. Kokonaisarvio loistava.”

Mr. Jousmäki – Cuesta-Rey Centro Fino Sungrown, Dom. Rep.
” Riikasta myyjän suosituksesta hankittu Cuesta-rey oli harvinaisen mitäänsanomaton toveri ollakseen silti äärimmäisen monimutkainen sikari. Torpedojen leikkaaminen ei ole koskaan ollut allekirjoittaneen bravuureja ja sen huomasi tämänkin sikarin kohdalla. Pari ensimmäistä leikkausta oli aivan liian varovaisia, mutta yrityksen ja erehdyksen kautta oikeanlainen leikkaus löytyi. Riittävän leikkauksen jälkeen luonnetta kuitenkin löytyi ja sikari jätti ihan kelvollisen vaikutelman.”

Mr. Mantere – Joya de Nicaragua Celebración Churchill, Nicaragua
”Ai, ai.. Eipä pettänyt taaskaan. Nicaragualaiset alkavat olemaan suosikkejani. Veto aivan huippuluokkaa. Eikä kitkeröitymisestä puhettakaan. Maku oli miellyttävän pehmeä, ei mieto eikä voimakas, juuri sopiva… Sammui kerran, mutta ei siitä voi moittia. 1 1/2 tunnin jälkeen polttelu vielä jatkuu. Loisto pölli.”

Mr. Törmä Sr. – A. Jason Pyramide, Honduras
”Sikarin leikkaus ei luonnistunut, koska pyramide-mallinen sikari oli allekirjoittaneelle uusi tuttavuus. Sikari paloi ilmeisen epätasaisesti. Sikarin maku oli pyöreän mitäänsanomaton flunssan jälkipolttojen ansiosta. Tämän johdosta sikarin arviointi on mahdotonta.”

Sakean savun haihtuessa jouluyön raikkauteen, illanvietto jatkui henkeviä keskustellen ja joulun herkkuja maistellen.

Poikkeuksellinen Romeo y Julieta Mille fleur

Afficionado Flanaganin kävimme taannoin keskustelua kuubalaisten sikarien tasalaatuisuuden puutteesta ja nyt koin tämän asian poltellessani tätä RyJ:n arkisikaria. Olen tottunut siihen, että Mille Fleurs on varsin arkinen ja jollain tavoin jopa mitään sanomaton pötkö, mutta tämä yksilö oli parasta mitä tästä mallista olen saanut. En ole koskaan aikaisemmin irroittanut MF:stä sikarivyötä polttaakseni sitä hieman pidempään, mutta nyt tunsin olevani siihen velvoitettu. Englantilaisen stoutin kanssa nautittu Mille fleur tarjosi nautinnon, jota en edes arvannut löytäväni. Maku oli pehmeän pyöreä viime senteille saakka ja veto muistutti lempeää Karibian tuulta joka tuo savun suuhun juuri sopivan keveästi. Täytyy myöntää, että tunsin jonkinlaista haikeutta jättää tämä yksilö tuhkakuppiin, koska luulen, että tämä kokemus kyseisen sikarin kanssa ei ihan heti palaa.

Trinidad Edicion Limitada 2007 Ingenio

Cinco Coronasin Ruhalan retriitin aloitukseksi poltin pitkään mieltäni kiehtoneen Trinidadin edicion limitada 2007 ingenion. Tämän hintaluokan sikarilta on mielestäni lupa odottaa paljon ja tuudittautua ajatukseen kokonaisvaltaisesta nautinnosta sikarin sinisen savun leijaillessa rauhallisesti kohti pimenevää yötaivasta. Sikari oli tuoksun ja sormituntuman perusteella priimaa, kuten uskalsin odottaakin.
Ensimmäisen henkosen myötä karu todellisuus kuitenkin iski vasten kasvoja. Sikarin polttaminen oli työläämpää kuin tukin uittaminen saharassa! Vetoa ei ollut nimeksikään ja savuja piti imeä niin, että posket kosketti sisäpuoliltaan toisiinsa. Se maku minkä työllä ja tuskalla sai suuhunsa kiertämään olikin sitten mannaa! Maku oli sopivan täyteläinen jättäen silti varaa maistelulle ja vivahteiden erottamiselle. Mausta löysin tummia mausteita sekä pikkuisen kaakaota, joka antoi sikarille ikäänkuin ”makean tuntuman”. Kuvittelin tämän vedon puutteen olevan vain yhden pötkön henkilökohtainen ongelma, mutta Hra. Flanagan poltti samanmoisen sikarin ja totesi saman asian, mutta annetaan Flanin arvioida kokemuksensa itse. Vaikka pettymys tähän sikariin olikin melkoinen, annan sille vielä yhden mahdollisuuden ja odotan varovaisella jännityksellä seuraavan polttamista.