Skip to content

Camacho Corojo Machitos

Markku, 19 maaliskuun, 201111 helmikuun, 2024

Camacho on Simon Camachon vuonna 1961 perustama brändi, jonka sikarit tulevat nykyään Hondurasista ja USA:sta. Lokakuussa 2008 Camacho liittyi osaksi Oettinger Davidoff Group:a. Erään TV-sarjan innoittamana päätin kokeilla…

Camacho Corojo Machitos 4″ x 32

  • Totalmente a Mano
  • Kääre: Honduras Corojo
  • Sidos: Honduras Corojo
  • Filleri: Honduras Corojo

Ensimmäisenä kokeiluun astuu Corojo-sarjan Machitos. Sarjan sikareissa materiaalina käytetään kaksi vuotta iätettyä tupakkaa. Kuubalaiset siemenet on kasvatettu Jamastranin laaksossa Hondurasissa, joista sikareihin kätkeytyy ’kuubalaismainen’ aromi.

Peltinen rasia sisältää 8 kappaletta sikareita, jotka on pakattu yksittäin sellofaaniin. Rakenne on hyvä. Käärelehdessä jonkun verran suonikas. Miellyttävän täyteläinen seetrin tuoksu antaa ymmärtää, että kyseessä olisi medium-luokan sikari. Ensihenkoset ovat melkoisen voimakkaat, mutta maku tasoittuu ensimmäisen kolmanneksen aikana. Makua ei voi sanoa väkeväksi, pikemminkin vahvaksi ja täyteläiseksi. Palaminen on tasaista, eikä kitkeröitymistä ilmennyt 38 minuutin aikana.

Ei ehkä aloittelijalle sopiva, koska aika tujua tavaraa. Enkä laittaisi tätä sikaria medium-luokkaan, kuten Camachon sivut sanovat. Hyvä sikari, joka herättää mielenkiinnon muita sarjan sikareita kohtaan. Tästä on hyvä siirtyä seuraavaan malliin…

Camacho Honduras

Artikkelien selaus

Previous post
Next post

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät Tekstit

  • Les Fines Lames – Le Petit Gunstock Walnut Burl
  • Manalasta palannut
  • Kruunun alla auringon loimussa
  • Maduroa tummenevaan iltaan
  • Kolumbian kutsu

Kommentit

  1. Antti aiheesta Onko koolla väliä – H.Upmann Half Corona

Arkisto

  • elokuu 2026
  • maaliskuu 2026
  • helmikuu 2026
  • joulukuu 2025
  • helmikuu 2025
  • tammikuu 2025
  • joulukuu 2024
  • marraskuu 2024
  • syyskuu 2024
  • elokuu 2024
  • heinäkuu 2024
  • kesäkuu 2024
  • toukokuu 2024
  • huhtikuu 2024
  • maaliskuu 2024
  • helmikuu 2024
  • toukokuu 2018
  • joulukuu 2017
  • toukokuu 2011
  • maaliskuu 2011
  • joulukuu 2010
  • marraskuu 2010
  • lokakuu 2010
  • elokuu 2010
  • heinäkuu 2010
  • kesäkuu 2010
  • maaliskuu 2010
  • helmikuu 2010
  • joulukuu 2009
  • marraskuu 2009
  • heinäkuu 2009

Kategoriat

  • Asylum
  • Brasilia
  • Brazialia
  • Bx3
  • Camacho
  • Cao
  • Cohiba
  • Colombia
  • Consigliere
  • Costa Rica
  • Dominikaaninen tasavalta
  • Drew Estate
  • H. Upmann
  • Honduras
  • Jose L. Piedra
  • Joya de Nicaragua
  • Kuuba
  • Maduro
  • Montecristo
  • Nicaragua
  • Partagas
  • Punch
  • Romeo y Julieta
  • Uncategorized
  • Undercrown
  • Vegas Robaina

RSS Syötteet

Cigar Journal:

  • Room101 Cigars Unveils Limited-Edition 17th Anniversary Cigar
  • The Spanish Government Aims to Ban Smoking in Private Spaces
  • Ferio Tego Releases Ferio Tego Milestones
  • Casa Carrillo Announces Carrillo Cares Partnership
  • Le Club Fumoir: Alpine Elegance Meeting with The Cigar Culture

CigarObsession:

  • The NESTOR IV SNEAK PREVIEW!
  • 735. Smokers Panel Live! Chinese Lunar July!
  • Team Review Recap: Rojas Quiet Morning Lancero
  • PCA 2026: Maceda Cigars Founder Interview + Momentum Maduro Cigar Review | S12 EP34
  • CU #140 – Blind Cigar Review – August Pack – Cigar 2
©2026 | WordPress Theme by SuperbThemes