Skip to content

Kotikutoinen humidori II

Markku, 1 marraskuun, 201011 helmikuun, 2024

Aiemmin rakentamani 150 sikaria vetävä mahonkinen humidori alkoi käydä pieneksi ja oli aika alkaa suunnittelemaan suurempaa humia. Tällä kertaa ajattelin tehdä sen espanjan seetristä, josta ne miltei poikkeuksetta valmistetaan. Sitä saikin vähän aikaa etsiä, mutta Vantaan Bauhaussista löytyikin puuta saunapaneelin muodossa. Ja sitten vain sirkkeli soimaan…

Humidorissa kaksi osastoa, joista toisessa on viisi vetolaatikko ja toisella puolella avointa tilaa sikarilaatikoille. Vaihtoehtoisesti kaksi ylintä laatikkoa poistamalla saadaan tilaa ”tarjottimelle”, johon voi pistää esim. Caon erimalleja nättiin riviin. No, tuli siihen laitettua pari Cohiban Siglo VI:täkin… Vetolaatikkoihin menee noin 25-30 sikaria. Alaosassa on vielä isompi vetolaatikko tarpeistoa varten.

Valaistuksena on muutama kirkas ledi, jotka saa taputtamalla päällä/pois. Virtakytkimen sijoittelua mietin jonkin aikaa, ei kä löytynyt sopivaa ratkaisua, joten päätyin sitten tähän ameriikan malliseen taputus-kytkimeen.

Edellisessä humidorissa on kostuttimena Cigar Oasis Ultra ja olen ollut siihen erittäin tyytyväinen. Tähän kaappiin hommasin pykälää suuremman Cigar Oasis XL Plus:n. Erinomaisen näistä kostuttimista tekee sen, että asetettu koskeustaso pysyy muistissa, jos virrat katkeaa. Sijoituspaikasta riippuen kostuttimen arvoa voi joutua säätämään paljonkin. Esim. kattoon sijoitettuna kostuttimen arvon piti säätää 56%:iin, jotta todellinen kosteus olisi 70%. Kuvassa oleva XL Plus on asetettu 73%.

Vielä tähän pitäisi rakentaa jäähdytysjärjestelmä kuumia kesiä varten. Osat ovat jo valmiina, mutta nähtäväksi jää milloin saa inspiraation.

Uncategorized

Artikkelien selaus

Previous post
Next post

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät Tekstit

  • Kolumbian kutsu
  • Enklaavin lumo
  • Oliva Serie o robusto vs Davidoff Winston Churchill Belicoso
  • Liian paksu perhoseksi
  • Syysloma Part II:n päätös

Kommentit

  1. Antti aiheesta Onko koolla väliä – H.Upmann Half Corona

Arkisto

  • helmikuu 2025
  • tammikuu 2025
  • joulukuu 2024
  • marraskuu 2024
  • syyskuu 2024
  • elokuu 2024
  • heinäkuu 2024
  • kesäkuu 2024
  • toukokuu 2024
  • huhtikuu 2024
  • maaliskuu 2024
  • helmikuu 2024
  • toukokuu 2018
  • joulukuu 2017
  • toukokuu 2011
  • maaliskuu 2011
  • joulukuu 2010
  • marraskuu 2010
  • lokakuu 2010
  • elokuu 2010
  • heinäkuu 2010
  • kesäkuu 2010
  • maaliskuu 2010
  • helmikuu 2010
  • joulukuu 2009
  • marraskuu 2009
  • heinäkuu 2009

Kategoriat

  • Asylum
  • Brasilia
  • Bx3
  • Camacho
  • Cao
  • Cohiba
  • Colombia
  • Consigliere
  • Costa Rica
  • Dominikaaninen tasavalta
  • Drew Estate
  • H. Upmann
  • Honduras
  • Jose L. Piedra
  • Joya de Nicaragua
  • Kuuba
  • Maduro
  • Montecristo
  • Nicaragua
  • Partagas
  • Punch
  • Romeo y Julieta
  • Uncategorized
  • Vegas Robaina

RSS Syötteet

Cigar Journal:

RSS-virhe: A feed could not be found at `https://www.famous-smoke.com/cigaradvisor/feed`; the status code is `404` and content-type is `text/html; charset=utf-8`

CigarObsession:

RSS-virhe: A feed could not be found at `http://cigarobsession.com/feed`; the status code is `403` and content-type is `text/html; charset=UTF-8`
©2025 | WordPress Theme by SuperbThemes