Skip to content

Mustakurkkumomotin siivillä

Timo, 8 huhtikuun, 20248 huhtikuun, 2024

Kevään ääniä kuunnellessa mieli lentää jo muutaman viikon päähän, kun koko talven kestänyt odottelu tulee tiensä päähän ja sikarinpolttoon saa istahtaa sinitaivaan alle. Kuitenkin tällä hetkellä sisäpolttelu on suositeltavaa, ellei simmarit, sammarit, kummarit ja pipo päällä polttelu kiinnosta. Varsinkin, kun pölliksi valikoitui Norteño Robusto grande, jonka seurassa tovi jos toinenkin vierähtää. Yhtä kaikki, kevät tulla tupsuttaa ja kyllä näitä sisäpoltteluita vielä jaksaa harrastaa. Kyseinen sikari on aiemminkin huuliani sulostuttanut, mutta mitään kirkkaampia muistikuvia siitä ei ole jäänyt, joten uuden ja jännän äärellä nojatuoliini istahdin.

Sikarin ulkoasu on jollain tapaa varsin arkinen. Vyössä ei ole krumeluureja käytetty ja muutenkin jämäkän kokoinen box pressed näyttää sellaiselta maan hiljaiselta, joka ei heti ensimmäisenä tartu käpäliin humidorin syövereistä. Sikarin sytytys vaati pari yritystä ennen sopivan palon löytämistä, mutta kun soihtu on saatu palamaan, makunautinto yllättää. Sikari on keskitäyteläinen, jonka mukavan pyöreästä mausta löytää vaivatta tummien mausteiden kimaran, sekä turpeisen maan makuja. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen maalliset maut jäävät taka-alalle ja aficionado saattaa maistaa taidokkaasti paahtuneen aamukahvin.

Norteño Robusto grande on mainio sikari, joita pitää hankkia lisää kiireettömiin poltteluhetkiin. Parhaimmillaan varmasti poltettuna syyskesän laskevassa auringossa rantakoivun alla maailmaa tuumaillen.

Kokonaisuus: Oikein mainio

Juoma: Laitilan lakritsiportteri

Kirja: Stephen E. Ambrose: Taistelutoverit

Drew Estate Honduras Nicaragua Norteño Robusto grande

Artikkelien selaus

Previous post
Next post

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät Tekstit

  • Manalasta palannut
  • Kruunun alla auringon loimussa
  • Maduroa tummenevaan iltaan
  • Kolumbian kutsu
  • Enklaavin lumo

Kommentit

  1. Antti aiheesta Onko koolla väliä – H.Upmann Half Corona

Arkisto

  • maaliskuu 2026
  • helmikuu 2026
  • joulukuu 2025
  • helmikuu 2025
  • tammikuu 2025
  • joulukuu 2024
  • marraskuu 2024
  • syyskuu 2024
  • elokuu 2024
  • heinäkuu 2024
  • kesäkuu 2024
  • toukokuu 2024
  • huhtikuu 2024
  • maaliskuu 2024
  • helmikuu 2024
  • toukokuu 2018
  • joulukuu 2017
  • toukokuu 2011
  • maaliskuu 2011
  • joulukuu 2010
  • marraskuu 2010
  • lokakuu 2010
  • elokuu 2010
  • heinäkuu 2010
  • kesäkuu 2010
  • maaliskuu 2010
  • helmikuu 2010
  • joulukuu 2009
  • marraskuu 2009
  • heinäkuu 2009

Kategoriat

  • Asylum
  • Brasilia
  • Bx3
  • Camacho
  • Cao
  • Cohiba
  • Colombia
  • Consigliere
  • Costa Rica
  • Dominikaaninen tasavalta
  • Drew Estate
  • H. Upmann
  • Honduras
  • Jose L. Piedra
  • Joya de Nicaragua
  • Kuuba
  • Maduro
  • Montecristo
  • Nicaragua
  • Partagas
  • Punch
  • Romeo y Julieta
  • Uncategorized
  • Undercrown
  • Vegas Robaina

RSS Syötteet

Cigar Journal:

RSS-virhe: A feed could not be found at `https://www.famous-smoke.com/cigaradvisor/feed`; the status code is `403` and content-type is `text/html; charset=UTF-8`

CigarObsession:

  • Tatuaje Exclusive Series 2026 Cigar Review
  • Definition Noir Cameroon : Cameroon Shootout
  • Leaf Brief Cigar Industry Update – April 2026 | Week 3
  • 704. Smokers Panel Live! anger = money saving
  • The $100 Cigar: Find Your Chill
©2026 | WordPress Theme by SuperbThemes